MINÄ JA KUVATAIDE

Piirtäminen, maalaaminen, askartelu ja kaikki muu taiteen tekeminen ovat olleet minulle aina haasteellisia.
Kuvaamataidon suunnittelu aiheuttaa aina jonkinlaista päänvaivaa myös työssäni esikoulun opettajana. Mutta vaikka itse en osaakaan tehdä taidetta, pidän silti kauniista asioista ympäristössäni. Estetiikka on minulle järjestystä ja selkeitä muotoja ja kun ympäristöni on järjestyksessä, rauhoittuu myös mieleni. Tämäkin on tosin hieman haasteellista koska olen luonteeltani melko suurpiirteinen ja toimintani on välillä melko kaoottista.
Lapsuudesta muistan kuinka olisin halunnut olla hyvä piirtäjä ja usein harmitti kun en saanut paperille sitä mitä olin päässäni suunnitellut. Tykkäsin kovasti piirtämisestä ja muistan kuinka ihanaa oli saada joululahjaksi piirustuslehtiö ja uudet värikynät. Piirtämisestä minulle on jäänyt sellaisia muistikuvia, että tykkäsin piirtää mallista koska silloin koin onnistuvani aika hyvin.
Työelämässä olen usein miettinyt suhdettani kuvataiteisiin. Perinteiset malliaskartelut eivät minua innosta ja usein teemmekin lasten kanssa töitä, jotka onnistuvat kaikilta valitsemalla tekniikoita, joita kaikkien on helppo toteuttaa. Kuvataiteessa lahjakkaat lapset tekevät kyllä taidetta omatoimisestikin silloin kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Haluaisin olla siirtämättä omaa huonommuudentunnettani varmistamalla, että kuvis on kivaa vaikka ei niin hyvin kynä kädessä pysyisikään. Esikouluikäisillä lapsilla hienomotoriset taidot ovat vasta kehittymässä ja taitoerot ovat suuret, joten onnistumisen kokemukset ovat motivaation ylläpitämiseksi todella tärkeitä.
Kuvataiteen kuten muidenkin oppiaineiden liittäminen aihekokonaisuuksiin on minulle luonteva tapa työskennellä. Haluaisin asioiden yleensäkin liittyvän jollakin tapaa toisiinsa, että niille tulisi oppilaan ajattelussa jokin kiinnekohta ja konkreettinen merkitys.